Uuden kodin uusi sydän – Jouko muurasi ensimmäisen pönttöuunin

Liekit luovat kodikasta lämpöä ja tunnelmaa Euran Kauttualla sijaitsevan omakotitalon olohuoneessa. Jouko Lehtimäen ensimmäinen itse muuraama pönttöuuni valmistui asiakkaalle viime joulukuussa. Mielekäs projekti jäi kokeneen nuohoojan mieleen. Haluaisitko sinäkin pönttöuunin? Kysy muuraajaa.

– Kokemus oli itselleni erittäin hieno. Olen toki ollut mukana muuraamassa aiemminkin, mutta tämä on ensimmäinen, jossa päävastuu muuraustyöstä oli minulla. Myllykosken Juha oli mukana muurausapuna, sillä hänellä on huomattavasti enemmän kokemusta ja sitä kautta tärkeää tietotaitoa, Lehtimäki taustoittaa.

Muuraustyössä edettiin niin, että Lehtimäki sai oppia mahdollisimman laajalti ne kaikkein pienimmätkin yksityiskohdat. Talon omistaja Tanja Aaltola huomauttaa, että työt etenivät hänen silmissään varsin tehokkaasti.

– Olin ollut yövuorossa ja nukuin aamupäivän, kun Jouko ja Juha purkivat vanhan avotakan loppuun. Muuraaminenkin oli tehty sinä aikana, kun nukuin viereisessä huoneessa yövuoron jälkeisiä unia. Joko miehet tekivät työnsä hiljaa tai sitten minulla on varsin hyvät unenlahjat, Aaltola naurahtaa.

”Pönttöuunin edustasta on tullut kodin uusi lempipaikka.”

Hän muutti kyseiseen omakotitaloon viime vuoden syyskuussa. Pönttöuunin paikalla oli vielä tuolloin avotakka, jonka käyttäminen ei houkutellut vapaa-ajallaan palokuntalaisena toimivaa uutta asukasta. Aaltola päätti aloittaa purkutyöt itse, mutta tuli nopeasti siihen tulokseen, että ammattilaisten avulla työt sujuisivat huomattavasti nopeammin.

– Joukolla ja Juhalla on purkutöihin tarvittavat työkalut ja osaaminen, joten näin jälkiviisaana olen todennut, että olisi kannattanut antaa purkaminen heille jo heti alkuunsa. Minulla meni siinä touhussa vain turhaa aikaa hukkaan ja sormetkin rikki.

Lämmityskustannukset putosivat kertaheitolla

Aaltola oli etsinyt uuteen kotiinsa mieluisaa pönttöuunia jo jonkin aikaa. Lehtimäen nimi oli hänelle entuudestaan tuttu palokuntalaisystävien kautta, joten hän päätti ottaa yhteyttä Nuohouspalvelu Lehtimäkeen, jonka työn jäljestä oli kuullut paljon hyvää.

– Jouko tuli käymään ja katsomaan tulisijan paikan. Hän kertoi, että minkälainen ja minkä kokoinen pönttöuuni sopisi parhaiten juuri tähän kohteeseen. Asiat menivät sillä tavalla kivasti yhteen, että hänen suosituksensa tukivat sitä, mitä minä alkujaan halusinkin, Aaltola sanoo.

– Pönttöuunissa on todella hyvä hinta-laatu-suhde. Ne ovat tulisijoiksi melko edullisia, mutta todella tehokkaita. Varaavalla pönttöuunilla lämmittää taloa hyvinkin pienellä puumäärällä. Kaiken lisäksi pönttöuunit ovat myös erittäin kauniita, Lehtimäki lisää.

Aaltola nyökyttelee vieressä yhteisymmärrystä. Useista eri värivaihtoehdoista valikoitui lopulta kaksi – punainen ja vihreä. Näiden välillä valinta kallistui jälkimmäiseen.

– Pönttöuuni on ollut kovalla käytöllä. Se lämmittää tehokkaasti koko olohuoneen ja lämpöä riittää hyvin viereisiinkin huoneisiin. Olen huomannut hyödyn myös lämmityskustannuksissa, sillä öljyä on kulunut vähemmän, Aaltola kertoo.

”Jälkiviisaana olen todennut, että olisi kannattanut antaa purkaminen heille jo heti alkuunsa.”

Kokonaisuutena purku- ja muuraustyöt veivät kolmisen päivää. Ensimmäiset tulet Aaltola pääsi laittamaan hyvissä ajoin ennen joulua.

– Sain kokonaispalvelun avaimet käteen -periaatteella, ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Tutut ovat ihastelleet pönttöuunia ja olenkin jo suositellut Lehtimäkeä. Pönttöuunin edustasta on tullut kodin uusi lempipaikka. Saatan viettää pitkiä aikoja tuossa lattialla ja vain nauttia takkatulen tunnelmasta ja lämmöstä, Aaltola hymyilee.

Kiinnostuitko uudesta pönttöuunista tai kaipaatko apua muuraustöissä? Ota yhteyttä Jouko Lehtimäkeen helposti vaikka yhteydenottolomakkeen avulla klikkaamalla TÄSTÄ.