Nuohousalan keskusliitto valitsi Jouko Lehtimäen vuoden nuohoojaksi!

Kuva: Hannu Murtokare
Kuva: Hannu Murtokare

Vuosittain järjestettävän Nuohousalan keskusliiton kevätkokouksen yhteydessä julkistetaan vuoden nuohoojaksi valittu henkilö. Tänä vuonna vuoden nuohoojana Tallinnassa palkittiin nuohoojamestari Jouko Lehtimäki.

– Parasta työssäni ovat asiakkaat, työn vaihtuvuus ja ulkona katoilla työskentely. Tästä Nuohousalan Keskusliiton valinnasta ja tunnustuksesta olen äärimmäisen iloinen, yllättynyt ja kiitollinen, Jouko kertoo.

Nuohousalan keskusliitto kuvailee valintaperusteissa Joukoa aktiiviseksi ja näkyväksi nuohousalan toimijaksi, joka on vienyt vahvasti nuohousalaa tunnetuksi myös alan rajojen ulkopuolelle. Positiivinen ja ennakkoluuloton asenne on vienyt nuohoojamestaria niin teatterilavoille nuohoojan roolissa kuin radioonkin. Lisäksi Jouko on lanseerannut oman Nokipoika-jäätelön.

– Nuohoustyö on itselleni aina vain rakkaampaa mitä enemmän sitä tekee, tai toisin sanoen mitä enemmän tulee vuosia mittariin, niin sen rakkaammaksi työn kokee, Jouko hymyilee.