fbpx

Toteutamme hormisaneerauksia Rauman alueella ja ympäryskunnissa, kuten Eurassa, Eurajoella, Porissa ja Laitilassa. Hormien kuntotutkimukset ja saneeraukset ovat tärkeitä etenkin siksi, että rapautunut ja huonokuntoinen savupiippu muodostaa aidon turvallisuusriskin. Savupiipun kuntoa ei aina edes tiedetä, tämä on yleistä erityisesti vanhoissa taloissa. Tällöin kunto pitäisi tarkistaa heti ensi tilassa.  Saneerausta vaativa hormi ei välttämättä vedä kunnolla tai varaa lämpöä. Savu ja häkä saattavat päästä vuotamaan sisätiloihin. Pahimmillaan seurauksena voi olla häkämyrkytys tai tulipalo. Hormisaneerauksen avulla nämä ongelmat vältetään ja piipusta tulee taas paloturvallinen.

Meiltä hormisaneeraukset kaikkiin kohteisiin

Teemme hormisaneeraukset omakotitaloihin, kesämökkeihin ja taloyhtiöihin – käytännössä siis kaikkiin kohteisiin, joissa savupiippuja ja hormeja on. Alkukartoituksessa hormin kunto selvitetään perinpohjaisesti, tämän jälkeen päätetään parhaiten soveltuva saneerausmenetelmä. Tässä vaiheessa saat myös seikkaperäisen kustannusarvion urakalle. Saneeraus voidaan toteuttaa esimerkiksi sukittamalla, massaamalla tai putkittamalla, hieman kohteen vaatimuksista riippuen. Tarvittaessa puramme vanhan hormin kokonaan pois ja rakennamme sen alusta alkaen täysin uusiksi.

Ota meihin yhteyttä ja tilaa arviokäynti. Tarjoamme sinulle asiantuntevaa alan palvelua nopeasti, tehokkaasti ja luotettavasti.